maanantai 8. toukokuuta 2017

Kirkko leikkii Robin Hoodia, mutta erehtyy uhreista

Kirkon edustajat Teemu Laajasalo ja Juha Rintamäki pyörittelivät kirjoituksessaan (HS mielipide 7.5.) asioita jälleen siten, että lehtisaarelaisilta vaadittavat kaupunkiin nähden moninkertaiset tonttivuokrat olisivatkin itse asiassa hyväntekeväisyyttä. 

Keinot tähän ovat heidän kirjoituksessaan monet: 

  • Halutessaan osoittaa lehtisaarelaiset hyvätuloisiksi, he kutsuvat "lehtisaarelaisiksi" joukkoa, johon kuuluu myös todella paljon vauraampi Kaskisaari, joka nostaa koko joukon keskimääräistä suhteellista ansiotulotasoa 35 prosenttiyksikköä. Samalla unohtuu, että alueella ei asu esim. keskimääräistä tulotasoa laskevia opiskelijoita juuri lainkaan.
  • He väittävät, että maan käyvän arvon arviota olisi pyydetty "useilta" asiantuntijoilta, mutta "useat" tarkoittaa tässä yhteydessä kahta. "Alin arvio" taas on siis kahdesta vaihtoehtoisesta, kirkon itse tilaamasta arviosta se alempi.
  • He tekevät myös populistisen heiton, että hiemankin kohtuullisempi vuokrataso tapahtuisi mm. Itä-Helsingin kustannuksella. Tämä on todella outo viittaus, sillä ei kirkko itä-helsinkiläisiltä ole minkäänlaisia kiskurivuokria vaatimassa. 
  • Jutussa annetaan ymmärtää vaadittujen summien olevan matalampia kuin ne ovatkaan:
    • Ovelin sanankääntein jutussa annetaan vaikutelma, että korotuksen suuruus olisikin lopullinen neliökohtainen vuokrataso, mikä saa summat näyttämään 100 euroa pienemmiltä kuukaudessa. 
    • Jutussa käytetyissä summissa jätetään tuon 100 euron lisäksi huomioimatta, että kirkko haluaa sälyttää myös kiinteistöveron vuokralaisten harteille, vaikka normaalisti se on aina tontin omistajalle kuuluva asia.
    • Lisäksi jätetään mainitsematta että kyse on kuukausittaisesta maksusta, mikä on jo saanut jotkut luulemaan kyseessä olevan vain vuosittainen maksu!
  • Jutussa väitetään, että summat "eivät poikkea muiden merellisten kaupunginosien kustannustasosta", vaikka kaupungin keskeisempienkin alueiden Munkkiniemestä Kamppiin uusien vuokrasopimuksien vuokrataso on vain murto-osa kirkon nyt vaatimista, ja 2 vuotta sitten vuonna 2015 kirkko itsekin vaati yhtä lailla merellisessä ja keskeisemmällä sijainnilla olevassa Lauttasaaressa vain vajaata puolta (eli 2,5 € / kem^2 / kk) nyt esitetyistä tonttivuokravaatimuksista.
  • Outo on myös väite, ettei kaupungin ja seurakuntien maanvuokria voisi verrata. Kaupungilla on tosiaan oikeus kaavoittaa, mutta Lehtisaareenkin on kaavoitettu rakennusoikeutta, joka olisi kohtuullisemmilla tonttivuokrilla hyvinkin käytettävissä, mikä taas olisi kirkonkin etu! 
  • He tuovat kirjoituksessaan esille varhaiskasvatuksen, diakonian ja nuorisotyön ikään kuin selityksenä sille, että rahaa nyt vain tarvitaan, ja kuinka tässä meillä nyt sitten on käsillä luonteva ihmisryhmä, jonka selkänahasta noita rahoja on mahdollista kiskoa.

Kaiken kaikkiaan kirkko virittelee tässä kuvaa, jossa he toimivat ikään kuin Robin Hoodina, joka jakaa rahaa yhteiseen hyvään, kun kirkon toiminta täytyy rahoittaa. Totuus on kuitenkin se, että samalla kun kirkko ehkä onnistuisikin "robinina" ryöstämään jonkun suhteellisen varakkaan (mikä sekin moraalisesti hyvin arveluttavaa), kirkko vie myös ison asuntolainan kanssa taistelevia tavallisia kerrostaloissa asuvia lapsiperheitä ja muita tavallisia ihmisiä syvään taloudelliseen ahdinkoon. Näinkö toimii "kohtuullinen ja tasapuolinen vuokranantaja", jollainen kirkko Laajasalon ja Rintamäen mukaan haluaa olla?


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



lauantai 6. toukokuuta 2017

Anniskeluilmasilta™ - vaihtoehtoratkaisu Döner Harjun dilemmaan

Döner Harjun terassi
Suomalainen alkoholipolitiikka on osoittanut taas koukerojensa hienot käytännön seuraamukset Döner Harjun terassin tapauksessa (kts. jako Facebookissa ). Ilmeisesti syy kuvan paperissa kuvattuun kömpelöön käytäntöön johtuu kahdesta asiasta:
  1. Terassia ei voi vetää yli jalkakäytävän, jotta ohikulkijoille jää kulkuväylä.
  2. Alkoholilaissa sanotaan näin: ”Anniskeltu alkoholijuoma on nautittava anniskelualueella. Anniskellun tai anniskelua varten ravintolaan toimitetun alkoholijuoman vähittäismyynti tai muu pois kuljettaminen anniskelupaikasta on kielletty.”
Ehkä perustavanlaatuisin kysymys on, miksi Suomessa anniskelupaikasta pois kuljettaminen ei ylipäätään ole sallittua, mutta unohdettakoon se nyt tässä yhteydessä. Toinen, tätä tapausta ajatellen olennaisempi kysymys kuuluu: miksi viranomaisen on pakko tulkita parin askeleen ottaminen anniskelualueen ulkopuolella "pois kuljettamiseksi", kun varsinainen tarkoitus ei ole viedä juomaa pois vaan vain kuljettaa se omaan pöytään? Onko sekin "pois kuljettamista", jos juomaa läikkyy anniskelualueen ulkopuolelle? Eikö tarkoituksen eli päämäärän pitäisi ratkaista, onko kyse "pois kuljettamisesta"? Ja kolmantena kysymyksenä: kyllähän tästä kaiketi täsmälleen samasta höperöstä alkoholilainsäädännön kukkasesta on puhuttu jo aiempinakin vuosina, joten kuinka vaikeaa olisi oikeasti tehdä lakipykäliin tältä osin pieni korjaus?

Itsepalveluanniskelulaite
No, kun tilanne nyt ilmeisesti on, mitä on, kas tässä seuraa Döner Harjulle ratkaisuehdotus, jolla asukkaat voivat ottaa pykälien absurdiuden itsepalveluhengessä omiin käsiinsä. Ongelmanahan on, että jalkakäytävän pitää päästä anniskelualueen läpi. No, entä jos anniskelualuetta ei tarvitsisikaan tämän takia jakaa kahteen osaan, vaan siihen vain tehtäisiin keskelle ihmisen mentävä aukko? Sopisikohan virkamiehille siis se, jos jalankulkualue rajoitettaisiin 2,5 metrin korkuiseksi? Tällöin "anniskelujuomien siirtopisteen" vaihtoehtona voisi tarjota jalankulkualueen yläpuolella jätettävän esim. 50 senttiä korkean anniskeluilmasillan! Nyt ei tarvittaisi enää kuin 
  1. pari jakkaraa, joilla tuonne 2,5 metrin korkeuteen ylettää
  2. yksi korkea jalusta, jolle juomat voi hetkellisesti asettaa jalkakäytävän toisella puolella.
  3. itsepalveluanniskelulaite (esim. oheisessa kuvassa näkyvä malli!)
Näin jalkakulkuväylä pysyisi vapaana ja asiakkaat voisivat itse siirtää juomansa pöytään ilman, että juoma kävisi anniskelualueen ulkopuolella! Ah, kuinka käytännöllistä ja jalankulkijatkin huomioon ottavaa! Mitäs aluehallintovirasto tästä tuumaisi? 


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Rikos ja seuraamusten perusteet

Mitä yhteistä on Axl Smithin tapauksella ja esimerkiksi miljonääri Reima Kuislan ajamalla ylinopeudella? Molemmissa tapauksissa rikoksesta saatuun rangaistukseen on vaikuttanut teon (ja seurausten) lisäksi myös rangaistuksen vaikuttavuuden sovittaminen muihin tekijöihin eli näissä tapauksissa käytännössä rikoksen tekijään liittyviin ominaisuuksiin. Smithin tapauksessa tuomio on uutisoinnin perusteella ilmeisesti hieman lievempi tapauksen saaman laajan julkisuuden vuoksi, kun taas Kuislan tapauksessa sakot olivat todella korkeat hänen suurien tulojensa vuoksi. Toisessa rangaistusta kevennetään, kun taas toisessa sitä kovennetaan keskivertotapaukseen verrattuna, mutta käytäntöjen taustalla oleva periaate on sama: rikoksesta syntyvä seuraamus pyritään asettamaan kokonaisuudessaan sopivalle tasolle.

Yleinen suhtautuminen näihin kahteen käytäntöön vaikuttaa jakavan mielipiteitä vahvasti. Nettifoorumien ja sosiaalisen median kannanotoissa tietysti helposti korostuvat mielipiteiden ääripäät, mutta vaikuttaisi joka tapauksessa siltä, että tulotasoon pohjautuva päiväsakko nauttii näistä kahdesta huomattavasti laajempaa kannatusta. Tälle voi nähdä useampia syitä: 
  • Yksi, joskaan tässä yhteydessä ei ehkä se keskeisin syy on käytännöllinen: tulot ovat helposti mitattavissa. Vaikka tuloja voi periaatteessa jäädä myös piiloon, mittari on kuitenkin sellaisenaan absoluuttinen ja selkeä, ja kaikille sama. Julkisuutta tai sen tapauksen aikaansaaman julkisuuden haitallisuutta on sen sijaan hyvin vaikea mitata tai määritellä. 
  • Toisena syynä voi nähdä tekojen tuomittavuuden. Ylinopeus on Suomen yleisin rikos, mistä johtuen sen tekijään voi moni helposti samaistua. Esimerkiksi raiskaus on sen sijaan rikoksena täysin toista luokkaa. Koska teko itsessään on niin vahvasti tuomittava, voi olla vaikeampaa hyväksyä tuomiota lieventäviä tekijöitä. Ja toisaalta hätäisimmät voivat nähdä lievennysten puolustamisen itse teon puolustamisena - tätä on näkynyt myös Smithin tapausta kommentoineiden joukossa.
  • Kolmas syy voi olla se, että julkisuutta voisi teoriassa luoda tapaukselleen tarkoituksella, kun taas varsinkaan vahvistunutta verotusta on vaikea jälkikäteen rukata "köyhemmäksi". Tätä julkisuudenluomisargumenttia olen nähnyt käytettävän, kun taas köyhäksitekeytymisargumenttia en niinkään - olkoonkin, että "rikkaudesta rankaiseminen" on kyllä esiintynyt päiväsakkokäytäntöä vastustavissa argumenteissa.
  • Neljäs syy saattaa olla aika: päiväsakkokäytännön aiheuttamat tavallisen ihmisen arkeen absurdin suurilta vaikuttavat summat ovat olleet tuttu juttu jo 90-luvun puolelta, kun taas julkisuus tuomiota lieventävänä asianhaarana on tainnut tulla tuomiokäytäntöihin vasta viime vuosina, joten siihen ei ole vielä samalla tapaa totuttu.

Syistä ensimmäinen on perusteluna sinällään paikkansapitävä, mutta kuitenkin hieman kyseenalainen, sillä eivät tuomiot muutenkaan ole absoluuttista tiedettä: aina tarvitaan tulkintaa ja tapauskohtaista arviointia. Syistä toisen uskoisinkin oikeastaan olevan painavin tekijä siinä, ettei julkisuutta moni haluaisi hyväksyä tuomiota lieventävänä tekijänä. Mutta onko tuokaan syy pätevä? Vakavammista rikoksista kuuluu totta kai saada kunnollinen tuomio, mutta eikö poikkeuksellinen julkisuus voi ainakin periaatteessa olla vaikuttava tekijä siinä missä lievemmässäkin rikoksessa? Kolmas kohta on myöskin kyseenalainen: julkisuus lieventää tuomiota harvoin, joten ei kyse ole mistään automaatista, jota voisi helposti manipuloida. Vaikea myöskään nähdä, että kukaan tieten tahtoen hankkisi julkisuuttakaan tapaukselleen tuomion lieventämisen saavuttamiseksi, ja vaikka joku niin tekisikin, tuomioistuin näkisi luultavasti näiden aikeiden läpi.  Ja toisaalta tapauksissa, joissa julkisuus on lieventänyt tuomiota, lievennyksen merkitys lienee aina huomattavasti pienempi kuin tapauksen saaman julkisuuden aiheuttama taakka. Neljäs syy taas ei ole edes argumentiksi sopiva.

Ottamatta kantaa mihinkään yksittäisiin tapauksiin mielestäni sekä mahdollisesti valtaviinkin ylinopeussakkoihin johtava päiväsakkokäytäntö että mahdollisuus lieventää tuomioita julkisuuden perusteella ovat molemmat perusteltuja käytäntöjä. Päiväsakkomalli saa aikaan sen, että sakko tuntuu tuloista riippumatta. Julkisuuden mahdollinen lieventävä vaikutus taas perustuu Rikoslain 6 luvun 7 §:ään, jonka mukaan on "lieventävänä seikkana otettava huomioon myös tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraus, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi näistä syistä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen." Tämä on myös järkeenkäypää, sillä tavoite kai on kuitenkin, että rikoksesta saa kokonaisuudessaan sellaisen seuraamuksen, jota voi pitää oikeudenmukaisena ja perusteltuna.

Julkisuuden merkityksen huomioiminen voi toisaalta olla myös ongelmallista. Jos kyse on ennestään julkisuuden henkilöstä, on väistämätöntä, että myös rikostapaus saa itse rikokseen nähden poikkeuksellista huomiota osakseen. Muun muassa tällaisissa tilanteissa voi helposti olla, että julkisuus on itsessään paljon vahingollisempi seuraus kuin mitä varsinainen rikosoikeudellinen rangaistus vastaavasta rikoksesta olisi tavalliselle pulliaiselle. Ei rikosta silti ole syytä jättää ainakaan kokonaan ilman rikosoikeudellista rangaistusta. Kaikista vakavimpiin rikoksiin (kuten esim. tuoreeseen sarjahukuttajan tapaukseen) taas liittyy jo teon luonteen vuoksi käytännössä automaattinen laaja mediahuomio, eikä sitä voi tällöin pitää syynä tuomion lieventämiselle. Julkisuuden poikkeuksellisuus siis käytännössä mittautuu suhteessa teon vakavuuteen.

Oma asioita monimutkaistava lukunsa on, että toimeenpantava rangaistus pohjautuu itse teon lisäksi myös teon seurauksiin varsinkin silloin, jos rikoksella on uhri tai useampia. Mikäli rikoksella on uhri, kysymykseen tulee usein myös vahingonkorvaukset. Pitäisikö tältä osin katsoa myös julkisuuskolikon kääntöpuolelle? Siinä missä rikoksen tekijä voi saada ikään kuin osan tuomiotaan poikkeuksellisen negatiivisen julkisuuden muodossa, eivätkö toisaalta myös uhrit saata joskus kärsiä enemmän ylimääräisen julkisuuden takia? Uhrit eivät onneksi sinänsä ole yleensä samalla tavalla esillä kuin rikoksen tekijä, eivätkä varsinkaan negatiivisessa valossa, ja tekijän saama negatiivinen julkisuus voi jopa tyydyttää uhrin oikeudenmukaisuuden tunnetta. Voisiko kuitenkin joissain tapauksissa olla niin, että siinä missä tekijän saamaa mahdollista vankeustuomiota ehkä lievennettäisiin, uhrille maksettavaa korvaussummaa tulisi vastaavasti nostaa julkisuuden vuoksi? Otettiinko tätä näkökulmaa huomioon esimerkiksi Tapanilan raiskaustapauksessa? Jos ei, olisiko ehkä ollut syytä? Oliko mediahuomio ja julkisuuden tavallaan antama tuki uhrille helpottava vai pikemminkin vain lisäahdistusta aiheuttava tekijä? Asiaa on ulkopuolisena vaikeata arvioida, mutta tästä huolimatta on syytä kysyä: mahdollistavatko lakipykälät tapauksen julkisuuden merkityksen huomioonottamisen myös uhrin näkökulmasta? Ja jos mahdollistavat, pidetäänkö tämän aspektin arvioiminen myös käytännössä osana oikeusprosesseja?


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



tiistai 24. tammikuuta 2017

Kaupungin ja seurakunnan tonttien vertailukelpoisuudesta

Vantaan seurakuntien kiinteistöjohtaja Sari Turusen mukaan (HS.fi/mielipide 22.1.) seurakuntia ja kaupunkia ei voi verrata maanomistajina keskenään, ja tästä johtuen ei olisi ilmeisesti hänen mielestään syytä kritisoida seurakuntien kaupunkiin verrattuna yli kaksinkertaisia tonttivuokravaatimuksia. Perusteluksi hän sanoi kaupungin saamat kiinteistö- ja kunnallisverotuotot, joita kirkko ei saa. Lisäksi hän kirjoittaa asukkaiden nauttineen alhaisesta tonttivuokratasosta aiempina vuosina.

Turusen perustelut ovat onttoja. Jos puhutaan tontin omistamisesta saatavasta tuotosta, kaupunki on käytännössä täysin samassa tilanteessa kuin kirkko. Jos jo rakennettu tontti ei olisi kaupungin omistuksessa, kaupunki saisi tontista kiinteistöveroa, joten ylimääräinen tulo, jonka kaupunki saa omistamalla tontin on täsmälleen sama kuin kirkolla eli tonttivuokran ja kiinteistöveron välinen erotus. Kunnallisveroa taas kaupunki voi periä tontin asukkailta täysin riippumatta siitä, millaisilla vuokraehdoilla tontilla asutaan.

Aiempi vuokrataso taas ei ole pätevä perustelu vuokravaatimusten korkeudelle, sillä aiemman vuokratason mataluus on suurelta osin seurausta alussa tehdystä sopimuksesta, jossa seurakunta miljoonien kynnysrahoja vastaan luopui korotuksista. Kirkko siis sai rahansa tavallaan etukäteen, ja alkuperäiset asukkaat maksoivat käytännössä siten ikään kuin vuokraa etukäteen. Tuoreita asukkaita taas aiempien vuosikymmenten taso ei kosketa.

Sen sijaan kaavoituskysymyksessä Turunen osuu asian ytimeen: kaupunki tosiaan saa kaavoituksella lisää asukkaita eli veronmaksajia. Samaan tapaan myös kirkko voisi saada lisää tonttivuokranmaksajia edistämällä sitä, että heidän tonteilleen voisi ja kannattaisi rakentaa.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kirkko sahaa kohtuuttomilla tonttivuokrankorotussuunnitelmilla omaakin oksaansa

Helsingin tuomiokirkko lumimyrskyssä
(7.1.2011)
Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymät ovat osoittaneet huomattavaa ahneutta tonttivuokrien korotussuunnitelmissaan. Voi kysyä, miksi kirkko vaatii tonteilleen yli kaksinkertaista tuottoa suhteessa siihen, mitä kaupunki vaatii omille vuokratonteilleen, vaikka ei kaupungin tonttejakaan vuokrata sosiaalisin perustein. Lisäksi kirkon tapaa arvottaa tonttinsa mitä ilmeisimmin parhaiden tonttipaikkojen perusteella voi pitää kyseenalaisena. Toisin kuin kaupunki tai muut institutionaaliset tontinvuokraajat, kirkko ei myöskään tarjoa mahdollisuutta tontin lunastamiseen, mikä omalta osaltaan toimii osoituksena tällaiselle riskitöntä tuottoa tekevälle omaisuudelle asetetun tuottovaatimuksen korkeudesta. Kirkon esittämät vuokrankorotukset ajaisivat monet tavalliset perheet todelliseen taloudelliseen ahdinkoon, mikä saa kysymään: noudattaako kirkko todella omia vastuullisen sijoittamisen ohjeitaan, joiden mukaan "sijoitus, joka saa aikaan epäoikeudenmukaisuutta -- on kirkolle käymätön"? Vastaako tällainen toiminta kirkon käsitystä kristillisyydestä? 

Toivoisin, että kirkko katsoisi enemmän paitsi oikeudenmukaisuutta myös isompaa kuvaa koko oman instituutionsa kannalta. On selvää, että kohtuuttomien vuokravaatimusten seurauksena moni tulee eroamaan kirkosta - osa kannanottona, osa taloudellisesta pakosta. Kirkko saattaa laskea, että korkeat vuokravaatimukset ovat tästä huolimatta kannattava veto, mutta on syytä huomioida, että tällaisten vuokrankorotusten ja niistä mahdollisesti seuraavien oikeusprosessien seurauksena syntyvä badwill ei rajoitu vain tonttivuokralaisiin ja heidän välittömään lähipiiriinsä vaan myös laajemmin koko kirkon maineeseen. 

Ihmisiä ongelmiin ajavien vuokrankorotusten sijasta kirkko voisi valita etenemistavan, joka vastaisi paremmin kaikkien osapuolten etuja. Kirkko voisi nostaa vuokria tavalla, joka olisi linjassa kaupungin vuokratonttien kanssa sekä tarjota tonttivuokralaisille myös mahdollisuuden lunastaa tontit itselleen, jolloin se välttyisi mainekolhuilta ja kirkosta eroamisilta. Samalla kirkko voisi aktivoitua niin tonttiomaisuutensa kuin asuntojen heikkokuntoisuuteen nähden korkeista asuntovuokrapyynnöistä johtuen tyhjänä seisovan asunto-omaisuutensakin suhteen. Kirkon mailla riittää rakentamattomia alueita, ja pitämällä tonttivuokrankorotukset kohtuullisina alueet säilyvät houkuttelevampina myös rakennuttajille. Uudet asunnot taas tarkoittaisivat uusia tuottoja myös seurakuntayhtymille. Kun alueet ja asunnot ovat tehokkaammin käytössä, kaikki voittavat.


Klikkaa tästä lukeaksesi koko jutun >>



Aiheeseen liittyviä tekstejä...