keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Sairastuneen Euroopan surutyö

Eurooppa on sairastunut: se potee pahaa velkakriisiä. Kuten usein sairastumisen yhteydessä, on nytkin käytävä läpi surutyön viisi vaihetta.

1. Kieltäminen
Valtiovarainministerimme toteaa, että kriisi ei koske Suomea.

2. Vihantunteet
Valtiovarainministerimme ottaa aggressiiviset otteet käyttöön ja tahtoo saada niskalenkin markkinavoimista.

3. Kaupankäynti
Sairaus tiedostetaan, mutta nyt alkaa tinkiminen. Kreikalle tarjoillaan apupaketteja, ja valtiovarainministerimme toteaa, että mehän tienataan tällä.

4. Masennus
Valtiovarainministerin pallilta uuteen rooliin siirtynyt pääministerimme toteaa, että "Kriisi on äärimmäisen vakava ja vaarallinen". Lopputuloksena jatketaan rahan syytämistä velkamaille kuin se olisi ainoa vaihtoehto.

5. Hyväksyminen
Hyväksytään, ettei loputon rahan syytäminen kriisimaille ehkä olekaan oikea ratkaisu.

Surutyössä näytetään virallisesti elettävän tällä hetkellä neljättä vaihetta. Päällisin puolin vaikuttaisi siltä, että tavalliset kansalaiset ovat kuitenkin edenneet tässä surutyössä jo poliitikkoja pidemmälle.

Aiheeseen liittyviä tekstejä

1 kommentti:

  1. laitatko blogiisi pari linkkiä jos maksan siitä korvauksen?

    t. mikael
    taapinen@hotmail.com

    VastaaPoista