maanantai 26. syyskuuta 2011

Laajentumisen hinta

Schengen-alue (merkittynä sinisellä)
Talouselämän tuorein numero (32/2011) esitteli "Suomen laskun tähän mennessä" viitaten velkakriisin hoidon kustannuksiin. Tähän laskettiin Islannille ja Kreikalle annetut suorat 1050 miljoonan euron lainat sekä ERVV:n kautta Irlannille ja Portugalille maksetut 1830 miljoonan lainat, joista tulee yhteensä n. 2,9 miljardia euroa. Takausvastuineen summa on 9 miljardia euroa, ja mikäli eduskunta hyväksyy ERVV-sopimuksen laajennukset, kokonaislasku sitoumuksineen nousee jo yli 16,1 miljardiin euroon.

Ylioptimistisesti ajateltuna lainat saadaan takaisin, eikä sitoumuksia tarvitsisi panna täytäntöön. Ainakin Kreikan osalta tuo on kuitenkin täyttä toiveajattelua. Käytännössä kustannukset näkyvät jo talouden epävarmuutena, ja voivat ajan mittaan levitä konkreettisesta "rahalaskusta" myös kasvaneisiin valtiolainan korkoihin. Pohjimmiltaan syy kaikkeen voi olla harkitsematon laajentumisen halu.

Lienee liioittelua väittää, että syy talouden ongelmiin olisi vain Kreikassa. Ihan tässä jamassa euroalue tuskin kuitenkaan ilman Kreikkaa olisi - ainakaan vielä. Onhan sinänsä mahdollista, että Kreikan täysin rapautunut talous sai vain kriisin puhkeamaan aiemmin, ja myöhemmin kriisistä olisi tullut tätäkin pahempi. Kreikasta talouden epävarmuus nyt kuitenkin lähti leviämään, joten ilman parempaa tietoa Kreikan kuuluminen euroalueeseen on tullut maan suhteellisesta pienuudesta huolimatta kalliiksi koko euroalueelle muun muassa kriisin hoitamisen pitkittymisestä johtuen.

Kreikka ei ilmeisesti olisi aikoinaan perusteellisella tarkastelulla edes täyttänyt euroon liittymisen kriteereitä. Tästä herää kysymys, pidetäänkö yhteistyön laajentamista Euroopassa liian suurena itseisarvona: halutaan vain uusia maita kiireellä mukaan, koska halutaan levittää ilosanomaa, ja rakentaa yhteistä utopiaa. Kaunis ajatus sinänsä, mutta maltti on valttia. Euroalueen laajentaminen Kreikkaan asti jo vuonna 2001 näyttää osoittautuneen virheeksi, mutta tuosta virheestä on toivon mukaan opittu jotakin.

Tuorein esimerkki eurooppalaisen yhteisön laajentumispyrkimyksistä on kiista Bulgarian ja Romanian ottamisesta mukaan Schengen-alueeseen. Vain Suomi ja Alankomaat vastustavat liittymistä, joskin myös Ruotsi, Tanska, Saksa ja Ranska ovat esittäneet epäilyksiä kaksikon kyvystä hallita laitonta maahanmuuttoa ja rikollisuutta (lähde). Schengen-alueeseen ottaminen ei ole ehkä yhtä laajamittainen tai käytännön tasolla yhtä vaikeasti peruutettavissa oleva muutos kuin euroalueeseen ottaminen, mutta eikö euro-valuutan ja siten käytännössä koko Euroopan kriisi ole vahva syy ottaa aikalisä laajentumisten suhteen? Ilmeisesti Bulgaria ja Romania täyttävät paperilla tietyt Schengeniin liittymiseen vaadittavat kriteerit ja ovat siten "teknisesti valmiita" liittymään, mutta koska näitä kriteerejä on viimeksi tarkastettu? Täyttihän Kreikkakin EMU-kriteerit, kun vain sai itse loihtia kasaan taloutensa tilaa kuvaavat tilastot, joten kuinka hyvin voimme oikeasti luottaa, että Bulgaria ja Romania olisivat kypsiä liittymään Schengen-alueeseen?

Kun yksi maa pääsee osaksi jotakin valtioiden ryhmää, toinenkin haluaa. Lisäksi kun maa pääsee valtioiden ryhmään X, se haluaa myös valtioiden ryhmään Y. Mikäli tämä taas ei onnistu, siitä nousee mekkala. Näin on käynyt nyt Bulgarian tapauksessa. Bulgaria liittyi Romanian ohella Euroopan unioniin vuonna 2007, minkä seurauksena koimme kerjäläisten vyöryn myös Suomeen. Mutta kun Schengen-alueeseen liittymiselle onkin näytetty jarrua, Bulgaria aloitti kiukuttelun uhkaamalla laittaa kapuloita koko EU:n päätöksenteon rattaisiin (kts. YLE: Bulgaria uhkaa vaikeuttaa EU:n päätöksentekoa). Taloudellisten ja sosiaalisten ongelmien lisäksi laajentuminen voi siis halvaannuttaa koko eurooppalaisen päätöksenteon. Tätäkö EU-maat haluavat?

Anna laajentumiselle pikkusormi ja se vie koko käden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aiheeseen liittyviä tekstejä...