perjantai 15. heinäkuuta 2011

Kehitysaskeleita - johdanto

Yhteiskunta elää jatkuvassa muutoksessa myös lakien ja säännösten osalta. Näitä muutoksia on kuitenkin erilaisia. Osa on vain jatkuvaa veroasteiden muutosten kaltaista hienosäätöä. Osa uudistuksista taas suunnitellaan alunperinkin väliaikaisiksi tai määritetään kokeiluluontoisiksi. Osa uudistuksista voi puolestaan osoittautua virheiksi. Osa muutoksista on kuitenkin sellaisia, että jo alun alkaen on vahva syy uskoa niiden olevan pysyviä askeleita eteenpäin. Askeleita, joita ei luultavasti koskaan peruta. Askeleita kohti valmiimpaa maata.

Askelluksen työkalu, huhtikuu 2010
Jotkin yhteiskunnalliset muutokset ovat tietysti pysyvämpiä kuin toiset, mutta miten pysyvämmän muutoksen sitten voi tunnistaa etukäteen? Jos kyseessä on ilmiselvä yhteiskunnallinen parannus, eikö sellainen olisi sitten tehty jo aiemmin? Ei välttämättä. Syitä voi olla useita:
  1. Ympäröivä yhteiskunta on voinut esimerkiksi teknologisen kehityksen tai muiden uusien ilmiöiden myötä muuttua pysyvästi tavalla, joka vaatii myös lainsäädännöllisiä uudistuksia. Kun tällaiseen muutokseen vastataan lainsäädännön muutoksella, kyseessä voi helposti olla pysyvä askel eteenpäin.
  2. Voi olla kyse asiasta, joka on jo aiemmin todettu periaatteessa järkeväksi, mutta jonka toteuttamiseksi ei ole ollut aiemmin riittäviä teknisiä mahdollisuuksia tai olemassaolevaa riittävän tehokasta byrokraattista koneistoa.
  3. Voi myös olla kyse syvällä kulttuuriperinteessä olevista asioista, joiden muuttaminen on henkisesti raskasta ja siksi hidasta.
  4. Riittävää poliittista motivaatiota muutokselle ei ole aiemmin syntynyt.
Aloitan tämän kirjoituksen myötä uuden juttusarjan, jonka teksteissä tuon esille tuoreita muutoksia, jotka mielestäni vievät yhteiskuntaamme aidosti eteenpäin. Nähtäväksi jää, kuinka usein sellaisia tulee vastaan.

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti